”Tärkeintä on elää seikkaillen”

Julia Silvennoinen rakentaa itselleen elämäntyyliä, jossa tavoitteellinen juokseminen, kiipeily, lääkärin työt ja pitkät vuoristoreissut retkeilyautolla sopivat saumattomasti samaan pakettiin.

”En halua valita vain yhtä lajia. Tällä hetkellä kilpailen polkujuoksussa ja kiipeilen tavoitteellisesti, mutta käyn myös swimrun-kisoissa, hiihdän ja skimoilen.

Kilpailut ovat tulleet mukaan urheiluinnostuksen myötä. Juoksisin, vaikka ikinä enää ei järjestettäisi kilpailuja, sillä kilpaileminen on vain lisämauste. Tärkeintä minulle on seikkailullinen elämäntyyli.

Minulla on poikaystäväni kanssa campervan, jolla teemme paljon reissuja. Kiipeilijälle tai juoksijalle on etu, että koti ja tarvittavat asiat ovat aina mukana. Saatamme myös ajaa kotoa Helsingistä Nuuksioon tekemään iltalenkin, viettää yön siellä ja ajaa takaisin aamulla töihin.


Kesällä olin puolitoista kuukautta pakettiauton kanssa Pohjois-Norjassa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun treenasin vuorireissulla suunnitelmallisesti. Itse asiassa juoksuvalmentajani laatiman treenisuunnitelman noudattaminen teki treenaamisesta järkevämpää: spontaanisti olisin varmasti ollut kaikki päivät kiipeilemässä.

Tällä hetkellä päätavoitteeni on Trofeo Kima, todella tekninen vuorijuoksukisa, jossa yksikään suomalainen ei ole vielä päässyt maaliin. Minun piti juosta se jo tänä vuonna, mutta koronan takia tavoite siirtyi kahden vuoden päähän. Myös pidemmät matkat ja ultrajuoksukisat kiinnostavat, mutta en halua kasvattaa matkaa liian nopeasti. Haluan pitää maltin mukana, jotta kroppa pysyy mukana kehityksessä.

Urheilijana ravitsemus on yksi kolmesta peruspilaristani levon ja harjoittelun lisäksi. Ruoka on myös lähellä sydäntäni ja rakastan kokkaamista. Monet Noshtin blogin resepteistä ovatkin käsialaani. Olen ollut vegaani neljä vuotta, ja se on toiminut minulle todella hyvin. En syö tiukkapipoisesti, vaan haluan että syöminen on fiksua ja sallivaa.

Treenaamista tukevan ruoan tekeminen onnistuu helposti myös tien päällä, kunhan muistaa suunnitella ruokia, jotka voi tehdä yhdessä kattilassa. Ruoasta saa aina ravitsevaa, ja ehkä se on enemmän kulinaristisesta kokemuksesta pois, kun heittää vain riisin sekaan kasvikset ja tofut eikä hifistele niin paljon kuin kotona.

Auto on myös helpottanut ruokailua, kun ei tarvitse lenkin tai kiipeilyreissun jälkeen odottaa, että pääsee kotiin asti, kun keittiö on odottamassa polun päässä!



Opiskelen viimeistä vuotta lääkäriksi Helsingin yliopistossa. Opiskelut ja työ ovat auttaneet ymmärtämään harjoittelun, levon ja ravitsemuksen vaikutuksia kokonaisvaltaisesti. Täydellinen en kuitenkaan ole. Välillä joudun kysymään itseltäni, suosittelisinko jollekulle muulle niitä asioita joita itse teen.

Unelmani on, että voisin asua pohjoisessa, jossa harrastusmahdollisuudet ovat paremmat. Haaveilen osa-aikaisesta työstä, jolloin jäisi aikaa myös intohimojeni seuraamiseen ja seikkailemiseen.”


Julia Silvennoinen
Voit seurata Julian seikkailuja Instagramissa @juuliskan


Noshtin ystäväkirja

Nimi: Julia Silvennoinen
Sijainti: Tällä hetkellä Helsinki mutta yhä enenevissä määrin Rovaniemi
Näin seikkailen: Juosten, kiipeillen, hiihtäen, uiden, pyöräillen ja pakuillen
Haaveeni: Harrastaa, seikkailla ja urheilla vielä eläkepäivilläni
Mottoni: Progress is not perfection
Suosikkini Noshtin tuotteista: Lemon Iced Tea ja Caffè Mocha -energiakarkit


Kansikuva: Samuli Tiainen

Sinua voisi myös kiinnostaa

”Kun lääkäri käski unohtaa extremehommat, päätin aloittaa ultrajuoksemisen”
”Kun lääkäri käski unohtaa extremehommat, päätin aloittaa ultrajuoksemisen”
Yllättäen puhjennut ykköstyypin diabetes vaati totuttelua mutta ei ole estänyt Ollia seikkailemasta. Haaveissa siintä...
Lue lisää
“En ajattele matkalla maalia, vaan yritän nauttia hankalistakin hetkistä”
“En ajattele matkalla maalia, vaan yritän nauttia hankalistakin hetkistä”
Ultrajuoksija Juha Jumisko tasapainottelee harjoittelun, työn ja perhe-elämän välillä. Parhaimmillaan hän on monen pä...
Lue lisää
Nosht x Triathlon Factory: Tee-se-itse-triathlon lauantaina 13.6.!
Nosht x Triathlon Factory: Tee-se-itse-triathlon lauantaina 13.6.!
Tee se itse -triathlon on täällä! Noshtin ja Triathlon Factoryn DIY Triathlon tuo kisafiiliksen luoksesi, vaikka mone...
Lue lisää
Vanhemmat
Uudemmat
Sulje (esc)

Popup

Use this popup to embed a mailing list sign up form. Alternatively use it as a simple call to action with a link to a product or a page.

Iän varmistus

Klikkaamalla vahvistat että olet täysi-ikäinen.

Hae

Ostoskori

Ostoskorisi on tyhjä
Osta nyt